Vuoden Leonberginkoira -kilpailujen säännöt


 

Säännöt astuvat voimaan 1.1.2008.

Sääntöjen tulkinnasta päättää tarvittaessa Suomen Leonberginkoirat ry:n hallitus

 

Vuoden Uros ja Vuoden Narttu

 

Vuoden Uros ja Vuoden Narttu -kilpailuihin voivat osallistua leonberginkoirat, joiden omistaja on Suomen Leonberginkoirat ry:n Suomessa asuva jäsen. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Järjestys määräytyy enintään viiden parhaan näyttelytuloksen perusteella. Kilpailuissa otetaan huomioon vain viralliset Suomen Kennelliiton hyväksymät Suomessa järjestettävät näyttelyt. Näyttelytuloksista annetaan pisteitä alla kuvatulla tavalla. Eniten pisteitä saanut koira on voittaja. Tasapistetilanteessa ratkaisee ensisijaisesti koiran pistemäärä erikoisnäyttelystä ja seuraavaksi koiran pisteet Voittajanäyttelystä.

 

PISTEET:                          ROP                             5 p

                                      VSP                             4 p

                                      PU / PN 2                     3 p

                                      PU / PN 3                     2 p

                                      PU / PN 4                     1 p

 

KERROIN:                         erikoisnäyttely                  3

                                      kansainvälinen näyttely      2

                                      kansallinen näyttely           1

 

LISÄPISTEET ILMAN KERROINTA:

                                      jokaisesta 10:stä näyttelyn virallisiin luokkiin ilmoitetusta koirasta 1 p

 

LISÄPISTEET SIJOITTUMISESTA RYHMÄ- ja BIS-KILPAILUISSA

 

Ryhmäkilpailuissa               RYP 1.                          4 p

                                      RYP 2.                          3 p

                                      RYP 3.                          2 p

                                      RYP 4.                          1 p

                                     

Kansainvälisessä ja kaikkien rotujen näyttelyissä

                                      BIS 1.                          4 p

                                      BIS 2.                          3 p

                                      BIS 3.                          2 p

                                      BIS 4.                          1 p

Ryhmänäyttelyissä

                                      BIS 1.                          2 p

                                      BIS 2.                          1 p

 

Koiran omistajan on itse ilmoitettava ryhmä- ja BIS-kilpailusijoitus tulosten kirjaajalle.

 


 


Vuoden Veteraani

Vuoden Veteraani -kilpailuun voivat osallistua leonberginkoirat, joiden omistaja on Suomen Leonberginkoirat ry:n Suomessa asuva jäsen. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Järjestys määräytyy enintään viiden parhaan veteraaniluokan näyttelytuloksen perusteella. Kilpailuissa otetaan huomioon vain viralliset Suomen Kennelliiton hyväksymät Suomessa järjestettävät näyttelyt. Näyttelytuloksista annetaan pisteitä alla kuvatulla tavalla. Eniten pisteitä saanut koira on voittaja. Tasapistetilanteessa ratkaisee ensisijaisesti koiran pistemäärä erikoisnäyttelystä ja seuraavaksi koiran pisteet Voittajanäyttelystä.

 

PISTEET:                          ROP-veteraani               5 p

                                      Muut:

                                      Vet-kilpailuluokkien 1.     4 p

                                      Vet-kilpailuluokkien 2.     3 p

                                      Vet-kilpailuluokkien 3.     2 p

                                      Vet-kilpailuluokkien 4.     1 p

 

KERROIN:                         erikoisnäyttely                3

                                      kansainvälinen näyttely    2

                                      kansallinen näyttely        1

 

LISÄPISTEET ILMAN KERROINTA:

                                      BIS-veteraani 1.            4 p

                                      BIS-veteraani 2.            3 p

                                      BIS-veteraani 3..           2 p

                                      BIS-veteraani 4.            1 p

                                     

Koiran omistajan on itse ilmoitettava BIS-kilpailusijoitus tulosten kirjaajalle.

 

 


Vuoden Kasvattaja

Vuoden Kasvattaja -kilpailuun voivat osallistua Suomessa asuvat leonberginkoirien kasvattajat, jotka ovat Suomen Leonberginkoirat ry:n jäseniä, joilla on Suomen Kennelliiton rekisteröimä kennelnimi ja joiden kasvateista vähintään neljä on kilpailukaudella osallistunut ainakin yhteen näyttelyyn. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Järjestys määräytyy enintään neljän Vuoden Uros tai Vuoden Narttu -kilpailuissa eniten pisteitä saaneen kasvatin pisteiden summan sekä enintään viiden parhaan kasvattajaluokan tuloksen pisteiden perusteella. Kilpailuissa otetaan huomioon vain viralliset Suomen Kennelliiton hyväksymät Suomessa järjestettävät näyttelyt. Kasvattajaluokan näyttelytuloksista annetaan pisteitä alla kuvatulla tavalla. Eniten pisteitä saanut kasvattaja voittaa. Tasapistetilanteessa ratkaisee ensisijaisesti sijoitus erikoisnäyttelyn kasvattajaluokassa ja seuraavaksi sijoitus Voittajanäyttelyn kasvattajaluokassa.

 

PISTEET KASVATTAJALUOKISTA :

Sijoitus kasvattajaluokassa: 1.                                4 p

                                      2.                                3 p

                                      3.                                2 p

                                      4.                                1 p

 

Kerroin                             erikoisnäyttely 3

                                      kansainvälinen näyttely 2

                                      kansallinen näyttely 1.

LISÄPISTEET ILMAN KERROINTA :

Jos näyttelyssä on enemmän esitettyjä kasvattajaryhmiä kuin neljä, niin kaikille sijoittuneille annetaan 1 lisäpiste jokaisesta neljän ylittävästä kasvattajaryhmästä.

 

Sijoitus BIS kasvattajaluokissa     BIS 1 kasvattajaluokka   4 p

                                             BIS 2 kasvattajaluokka   3 p

                                             BIS 3 kasvattajaluokka   2 p

                                             BIS 4 kasvattajaluokka   1 p

 

Kasvattajan on itse ilmoitettava BIS-kilpailusijoitus tulosten kirjaajalle.

 

 


Vuoden Jalostuskoira

Vuoden Jalostuskoira -kilpailuun voivat osallistua leonberginkoirat, joiden omistaja on Suomen Leonberginkoirat ry:n Suomessa asuva jäsen ja joiden jälkeläisistä ainakin neljä on kilpailuvuonna osallistunut näyttelyihin. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Järjestys määräytyy enintään neljän Vuoden Uros tai Vuoden Narttu -kilpailussa eniten pisteitä saaneen jälkeläisen pisteiden summan perusteella. Kilpailussa otetaan huomioon vain viralliset Suomen Kennelliiton hyväksymät Suomessa järjestettävät näyttelyt. Tasapistetilanteessa paremmin sijoittuu koira, jonka neljästä jälkeläisestä useampi on eri pentueista.