Hellekauden tunnelmia

Kaikenlaista höpinää maan ja taivaan väliltä.

Hellekauden tunnelmia

ViestiKirjoittaja Leo » 30 Kesä 2010 09:46

Miten teillä vietetään hellekautta? Koiran kannalta? Oletteko huomanneet muutoksia helteen aikana, kuten syömisen suhteen?

Meillä siedetään hellettä kohtalaisesti. Huilaillaan vielä tavallistakin enemmän. Lenkille lähtee mielellään, mutta melkoista perässä vetämistä tuo on. Nyt kun on tullut oikeasti aikuiseksi niin hajuja pitää haistella entistäkin tarkemmin ja välillä tuntuu, ettei eteenpäin päästä ollenkaan. Koska lenkkeilyyn ei ehdi kerrallaan käyttää kuitenkaan montaa tuntia, niin matkat tuppaavat tuon hitaan etenemisen takia jäämään lyhyiksi. Täällä meilläpäin ei ole mitään järkevää uimapaikkaa, missä koiraa voisi helposti (ja ajamatta autolla yli 10km) käyttää niin uimassakaan ei tule usein käytyä. Eikä tuo uimaan menekkään. Kahlailee kyllä mielellään. Pitäisi viedä se jonkun toisen koiran kanssa rantaan - semmoisen joka tykkää myös uida.

Syöminen on heikkoa aina kun hellettä on kestänyt 3-4 päivää. Nytkin on kolmen päivän aikana syönyt ehkä yhden päivän annoksen. Ei kelpaa edes herkut. Ei vain ole nälkä. Makoilee ja huokailee vain viileällä nahkasohvalla. Aluksi olinkin tästä huolissaan ja aina luulin koiran olevan kipeä. Mutta sama toistuu aina helteellä, joten tuskin mitään vakavaa on. Tänään aamulla ei olisi halunnut edes lähteä kanssani töihin. Täällä on sisällä mukavan viileääkin, mutta ilmeisesti ei haluasi istua 10 minuuttia kuumassa autossa. No eihän täällä sille paljoa tekemistä ole, muttei olisi yksin kotonakaan.

Ulkotarhassa koira on aluttanut jonkinmoisen maanparannusoperaation. Koirankopin taakse on keivettu valtava monttu aidan viereen. Sinne se asettautuu pötköttämään viileään kunhan on ensin nuuhkinut montun niin, että koko naama on hiekassa.

Aurinkoista ja vilpoisaa kesänjatkoa! :)
Leo
 

Re: Hellekauden tunnelmia

ViestiKirjoittaja Taina Karjalainen » 30 Kesä 2010 21:46

Samanlailla menee lähes meilläkin ainakin syöntihomman kanssa. Ruoka vaan ei maistu ! Mehän harrastamme niitä vapaita metsälenkkejä ja juoksentelee kyllä ja nuuskii kovasti, mutta lenkin jälkeen läähätys on armotonta . Metsäteille yrittää aina välillä (odotellessaan minua) itselle viileää kuoppaa kaivaa ja kotona viihtyy paremmin viileässä sisällä, kuin ulkona kuistilla. Jos joku oja, suolampi tai vastaava vesi on lähellä tai rapakko sattuu tielle, niin siellä se on tämä meidän jehukin ja on myös sen näköinen sitten , että ihana ottaa se autoon ja vielä takapenkille, vaikka suojattu penkki onkin whistle !

Tuo syömättömyys aina huolettaa, vaikka totuin siihen jo edellisten koirien kanssa. Saattoivat olla syömättä kuumilla ilmoilla kolmekin päivää :shock: ! Tärkeintä kuitenkin, että vettä menee :wink: !Sitten kun ilmat viilenee, tuntuu että yrittää syödä "paastoajankin" ruuat LOL !
Naavakallion Louis Armstrong "Lenni"
Ikuisesti sydämissämme
Dawanan Onnenhurma "Jalmari"
Tuliketun Taikasäde "Tyyne"
Nicorets Hardname "Hanski"
sekä monirotuinen "Rocky"
Taina Karjalainen
 
Viestit: 199
Liittynyt: 30 Heinä 2008 21:51

Re: Hellekauden tunnelmia

ViestiKirjoittaja Katja Makkonen » 29 Heinä 2010 14:03

Siis sama "leo" nimimerkki täällä taas kirjoittelee nyt sitten omalla nimellään.

Helle vain jatkuu. Eilen käytiin lääkärissä kun on rapsutellut jo pidemmän aikaa ja rinnuksissa kämmenen kokoinen karvaton läntti. Ei ole kapia tai muutakaan. Kuulemma yleinen vaiva paksuturkkisilla koirilla tänä kesänä. Iho hautuu ja kutiaa. uimassa ei siis voi enää käydä. Jos ei kymmenen päivän rasvauskuurin aikana helpota niin sitten on edessä karvojen ajelu ja syysnäyttelyiden unohtaminen. No on tässä sentään jotain positiivistakin. Reilut 5kg on likalta paino tippunut helteiden aikana ja alkaa olla nyt hyvissä mitoissa. applause
Käyttäjän avatar
Katja Makkonen
 
Viestit: 23
Liittynyt: 29 Heinä 2010 09:13

Re: Hellekauden tunnelmia

ViestiKirjoittaja Tuija Laine » 29 Heinä 2010 15:31

Kuuma on joo... Meiltä lähti karvat kahden millin terällä koko porukalta ja NIIN paljon paremmin jaksavat touhuta ja ruokakin maittaa. Eihän ne mitään kukkasia ole eikä näyttelyihin tietty ole asiaa, mutta parempi niillä on olla ja kuivuvatkin nopeasti uinnin jälkeen 8) . Suosittelen!

Tuija
Tuija L & leijonat Samu, Ransu, Tintti ja Taika sekä löytökoiramme Nuppu.
Ikuisesti sydämissämme Bosse, Reiska, Elli ja Masi-leijonat
Tuija Laine
 
Viestit: 226
Liittynyt: 14 Heinä 2006 16:28
Paikkakunta: Sastamala/ Vammala

Re: Hellekauden tunnelmia

ViestiKirjoittaja Saku Koskela » 02 Elo 2010 10:26

Meillä laitetaan grillimakkaroita yksittäin pakkaseen ja annetaan tuommonen "jätski" sitten viilentämään kuumimpaan aikaan... ja hellepäivän coctail, lautaseen piimää ja pari palaa jäätä, "shaken not stirred"...
Saku Koskela
 
Viestit: 105
Liittynyt: 31 Heinä 2006 15:28
Paikkakunta: Oulu


Paluu Muut keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa