Hallituksen tiedote 6.5.2020

Julkaisupvm: 6.5.2020

Tämän kesän Helsingin kr kesänäyttely (18.-19.7.2020) on peruttu Korona –tilanteen vuoksi. Tarkemmat tiedot päivittyvät näyttelyn omille nettisivuille. Yhdistyksemme on ollut mukana järjestämässä ko. näyttelyä joka toinen vuosi ja tänä vuonna olisimme olleet mukana. Nyt ei siis tarvetta myöskään talkooväelle tuohon tapahtumaan! Seuraavan kerran olemme mukana järjestämässä kyseistä näyttelyä kesällä 2022 (16.-17.7.2022, merkitkää jo muistiin).

Yhdistyksemme on myös saanut hyvin tuloja kyseisestä näyttelystä. Koska näyttely peruuntuu, jäävät tulot saamatta. Vaikka hallitus on tämän vuoden talousarviossa varautunut mahdolliseen kesänäyttelyn peruuntumiseen, joudumme tekemään ratkaisuja yhdistyksen menojen karsimiseksi tässä tilanteessa. Hallitus on päättänyt, että tänä vuonna julkaisemme Leot –lehdestä vain kolme numeroa; yhdistämme numerot 2 ja 3 yhdeksi. Tähän päätökseen vaikutti myös se, ettei tapahtumien puuttumisen myötä ole kerääntynyt liiemmin lehdessä julkaistavaa materiaalia. Yhdistämällä kaksi numeroa yhdeksi säästämme siis taitto-, paino- sekä postituskuluissa ja lisäksi saamme julkaistaviin numeroihin enemmän luettavaa. Päätimme keskittää tämän yhdistetyn numeron julkaisua, eli seuraava lehti ilmestyy jäsenmaksun maksaneiden jäsenten luettavaksi heinä-elokuussa (aiemman kesäkuun lopun sijasta). Materiaalien deadline päivitetään Leonettiin lähipäivinä.

Tämän hetkisen tiedon mukaan saamme järjestettyä kesäleirin, TOP20 kutsukilpailun sekä vuosikokouksen Hankasalmella aiemman ilmoituksen mukaisesti (kts. tästä). Vuosikokouskutsu on julkaistu lehdessä 1/2020 ja julkaistaan nyt lisäksi Leonettiin uusien aika- ja paikkatietojen kanssa. Poikkeustilanteen vuoksi siirretty aika ja paikka on jo päivitetty Leonettiin. Mikäli uusia linjauksia tapahtumien järjestämiseen liittyen tulee Suomen valtiolta tai Kennelliitolta, tiedotamme mahdollisista muutoksista Leonetissä sekä yhdistyksen Facebook –ryhmässä. Seuratkaa siis tiedottamista!

Hallitus pahoittelee omalta osaltaan muutoksien aiheuttamaa mielipahaa ja vaivaa tässä poikkeustilanteessa.

Viimeksi muokattu: 29.07.2020 10:03